Positiivisen jännityksen ilmapiiri

Reading time5 min

Mikäli osa Liverpool-faneista hyperventiloi vielä keskiviikkonakin paperipussiin, se on täysin ymmärrettävää. Anfieldin yleisö ja Liverpool tuottivat jälleen yhden ikimuistoisen illan eurojalkapallossa ja juuri nyt Liverpool-fani saa elää positiivisen jännityksen ilmapiirissä.

Napoli

Iltana, jolloin erilaisia skenaarioita leijui ilmassa runsain määrin ainoa selkeä asia oli se, että Liverpoolin on voitettava. Loppulukemat 1-0 riittivät, mutta vielä uudemman kerran pelin koosteen katsottuaankaan on vaikea ymmärtää MITEN se päättyi vain 1-0? Paikkoja oli puolin ja toisin noin kahdeksaan maaliin ja Liverpoolin osalta Sadio Manén kohdalle pystyi liittämään pariinkin kertaan Football Managerista tutun lausahduksen ”He misses when it was easier to score”.

Kun pallo ajautui toisen puoliajan lisäajalla Fabinhon päästä Arkadiusz Milikille ja puolalainen pääsi nokikkain Alissonin kanssa, useimpien Reds-fanien sydän sijaitsi hetkellisesti kurkun tienoilla. Siitä torjunnasta, noista hetkistä, siitä laulusta ja tunteesta joka stadionilta välittyi, niistä kasvaa jotain suurta joka mahdollistaa uudet, vieläkin kauniimmat hetket kovan työnteon kautta.

Alissonin voi viime aikojen perusteella sanoa jo maksaneen valtaosan siirtosummastaan takaisin alkukauden otteillaan. Nyt miehen torjunta toi jatkopaikan Mestarien liigassa, joten kausi jatkuu pääkilpailuissa hyvistä asemista kun brassin huipputorjunnat ovat osaltaan siivittäneet Liverpoolin Valioliigan kärkeen.

Napoli-voitossa oli vahvasti esillä hahmoja, joiden rooli ei noussut esiin Alissonin tai Salahin otteiden tavoin. Moni hyppi vähintäänkin sometasolla tasajalkaa kiukusta nähdessään keskikentän avauskolmikkona trion Henderson-Milner-Wijnaldum ja vaikka ottelun alkuvaiheet ongelmia aiheuttivatkin, erityisesti Henderson nosti tasoaan pelin edetessä. Milner ja Wijnaldum tekivät myös jälleen työnsä moitteettomasti (jos viimeistelyä ei lasketa) ja Milner kirjautti peräti kymmenennen maalisyöttönsä Mestarien liigassa viime kauden alusta alkaen! Se on mm. enemmän kuin Messillä, Neymarilla ja Modricilla yhteensä.

Joel Matip on ollut vastuun arvoinen (Craig Galloway/ProSports/REX/IBL.se)

Eräs hieman varjoon jäänyt onnistuja oli Joel Matip. Miehen rooli topparina on ollut viime otteluissa pakkovalinta Gomezin loukattua jalkansa ja Lovrenin toipuessa aivotärähdyksestä. Nyt Lovren olisi kenties ollut käytettävissä avaukseenkin, mutta Klopp päätti jatkaa lauantaina Bournemouthia vastaan hyvin esiintyneellä toppariparilla. Matip oli rauhallinen pallon kanssa, katkoi hyvin Napolin läpisyöttöjä ja nousi välillä käynnistämään hyökkäyksiäkin. Kamerunilainen oli jo unohtumassa van Dijkin ja Gomezin varjoon, mutta juuri näitä onnistumisia joukkue kaipaa jos se haluaa menestyä kaikilla rintamilla!

Ensi viikon maanantaina tapahtuvassa arvonnassa vastaan tulee jokin lohkovoittajista ja vielä tässä vaiheessahan vastus ei voi olla oman lohkon voittaja eikä samasta maasta oleva joukkue. Näin ollen vaihtoehtoja jää käytännössä kuusi, mutta spekulaatioiden sijaan voi sanoa, että tällä hetkellä Liverpool on lohkokakkosista se, jota ei halua kohdata kukaan.

Liiga

Liverpool on avannut kautensa tulosten valossa huikealla tavalla. Perspektiiviä antaa se, että kauden avaus on Englannin pääsarjan kaikkien aikojen kuudenneksi paras 16 ottelukierroksen jälkeen. Edellä ovat viime kauden Manchester City, 1960/61 Tottenham, 2005/06 Chelsea, 1888/89 Preston sekä 1907/08 Manchester United. Yhteistä kaikille näille viidelle on se, että niiden sarjajohto oli tuossa vaiheessa vähintään 10 pistettä. Liverpoolin aloitus on siis seuran kaikkien aikojen paras ja sen sarjajohto on tällä hetkellä kokonainen yksi piste.

Jürgen Klopp on useassa asiayhteydessä painottanut päivittäisen työn ja seuraavaan otteluun keskittymisen tärkeyttä, kuten tekee myös Pep Guardiola. Tämä on ainoa oikea tapa toimia hektisessä rytmissä, media ja fanit hoitavat kyllä sarjatilanteen rummuttamisen. Jalkapallon eräs upeimmista piirteistä kun on, että jokainen ottelu vaikuttaa suoraan lopulliseen sarjatilanteeseen. Pudotuspelejä ei ole ja vaikkei mestaruutta voi voittaakaan syksyllä, sen voi hävitä jo silloin. Nyt Pool on pelannut itsensä erinomaisiin asemiin, mutta työ on vasta alkuvaiheissaan.

Sunnuntaina Anfield vastaanottaa Manchester Unitedin tilanteessa, joka on viime vuosikymmenten aikana ollut erittäin epätavallinen. United on peräti 16 pistettä Liverpoolin takana ja kokonaisuutena epäselvässä sekä epävakaassa tilanteessa. Parhaat esityksensä Jose Mourinhon miehistö on kuitenkin tällä kaudella tehnyt nimenomaan altavastaajana vieraskentillä, esimerkkeinä voitto Juventuksen vieraana sekä vasta lisäajalla menetetty voitto Chelsean luona.

Sunnuntaina Liverpoolin täytyy olla äärimmäisen kärsivällinen ja luottaa siihen, että paikkoja syntyy. Mourinho luo taktiikkansa ottelukohtaisesti pyrkien eliminoimaan vastustajan uhat ja United vetäytynee vastaanottamaan ja turhauttamaan isäntänsä hyökkäyspäässä. Kun tilanteiden luomista ja maalintekoa lähtee pakottamaan liikaa, syntyy riistoja joista Josen miehistö iskee vastaan terävästi. Sunnuntai mittaa täten Liverpoolin kypsyyttä, sillä Mourinho rakastaa olla altavastaajana joka houkuttelee vastustajan ansaansa ja ottaa lopulta itse palkinnon.

Pelaajapuolella haluaisin itse nähdä nyt pelitapaan sisälle päässeiden ja terveiden Naby Keitan sekä Fabinhon saavan lisää peliaikaa, kun taas puolustuksessa Matipin syrjäyttäminen olisi juuri nyt vaikeaa miehen päästyä pelirytmiin ja saadessaan hieman lepoa otteluiden välillä. Trent Alexander-Arnoldin kuorma ja paine ovat kovia, mutta nuori mies on toistaiseksi vastannut huutoon erinomaisesti ja TAA tuo myös otteluihin Evertonia sekä Unitedia vastaan sitä vahvaa tunnetta jota oikein kanavoituna todella tarvitaan.

Tuokaa sunnuntai!  (Colorsport/Lynne Cameron/IBL.se) 

Otteluohjelman seuraavat viisi ottelua ovat kaikki Valioliigaa, onhan käsillä jälleen perinteinen joulun ympäristöön sijoittuva otteluruuhka. Näissä otteluissa Liverpool kohtaa Unitedin lisäksi Wolverhamptonin vieraissa, Newcastlen sekä Arsenalin kotona ja 3.1. Cityn vieraissa. Kaikki on auki ja kun seuraavista neljästä ottelusta kolme on kotona, fanien tuki on jälleen ensiarvoisen tärkeää. Nyt eletään joka tapauksessa upeaa aikaa olla Liverpoolin kannattaja, kaikki vaihtoehdot ovat avoimina ja jokainen ottelu on hieno tapaus jota odottaa. Tuokaa sunnuntai, Anfield on valmis!

Mikko Pirhonen

Kirjoittaja on John Barnesin ja Steven Gerrardin nimiin vannova Liverpoolin kannattaja, joka odottaa Kloppin aikakauden tuovan vielä jotain yhtä kaunista kuin SE ilta Istanbulissa oli.

Merkinnät

Kommentit

Tähän liittyvät artikkelit