Vedonlyönnissä sarjan kehitystä voisi kuvata mullistavaksi. NBA:n maine ei ole koskaan ollut varsinainen puolustamisen korkein huipentuma, vaikka mestaruuksia on voitettu todella paljon myös puolustuspää edellä. Nyt portit on kuitenkin avattu ja tätä nykyä otteluissa tehdään häkellyttäviä pistemääriä entistäkin useammin niin joukkue- kuin yksilötasollakin. Myös sarjan pelityyli on muuttunut sen suhteen, mitä heittoja otetaan ja mihin heittopaikkoja pyritään paljon pelaamaan. Heittojen onnistumisprosentit kolmen pisteen rajan takaa ovat häkellyttäviä. Vaikka sarjassa on ollut upeita kaukoheittäjiä aiemminkin, nykyinen rintama on laaja ja kärki ennätyksellisen tehokas.
NBA on vedonlyöntiin erinomaisesti sopiva sarja, sillä korkea varianssi korkeiden pistemäärien urheilussa tietää tasoitusvetojen sekä livevetojen suhteen erittäin paljon mahdollisuuksia. Sarjassa ei myöskään ole koko kauden mittakaavassa yhtään ylitsepääsemätöntä ennakkosuosikkia, joten urheilukansalle tarjotaan laatuviihdettä koko kentän mitalta.
NBA-vetovihjeet
Kun lähestyt vedonlyöjänä NBA:ta, huomaat pian, että yksittäisten otteluiden tasoituksissa ja ennen muuta pisterajoissa on hurjan kokoluokan hajonta. Koska lajin otteluissa tehdään NBA-tasolla erittäin usein yli 200 pistettä eivätkä edes 250 pisteen hurjastelut ole mahdottomuuksia, joukkueiden pelityylit ja kuormitustasot nousevat todella ratkaisevaan rooliin. Tähtipelaajien loukkaantumiset ovat jokaisessa lajissa ratkaisevassa roolissa, mutta NBA-kentällä on kerrallaan vain viisi pelaajaa ja joukkueen paras pelaaja pyritään saamaan taktisilla valinnoilla mahdollisimman otolliseen heittopaikkaan tai 1vs1 -tilanteeseen. Täten huippujen saama arvo on pelipaikasta riippumatta todella suuri.NBA:n kehityksestä sarjana on huomioitava myös se, että pelaajaprofiili on muuttunut. Korien alla painivat äärimmäisen atleettiset sentterit ovat edelleen arvossaan, kuten edellisvuosien MVP-valinnat ovat osoittaneet. Olennaisempaa on kuitenkin huomata pelin kasvanut tempo ja pelaajatyyppien monipuolistuminen kokonaisvaltaisesti. Erityisesti kolmen pisteen heiton uhka on kasvanut valtavasti myös niillä pelaajilla, joiden vahvuudet saattavat olla kokonaisuutta ajatelleen jossain aivan muualla. Ei ole tätä nykyä tavatonta, jos sama pelaaja on sekä erinomainen kaukoheittäjä että aivan sarjan donkkaustilaston kärkipäässä.
Kun tempo kasvaa, heittoja otetaan enemmän ja niitä otetaan onnistuneesti kolmen pisteen kaaren takaa, keskimääräisen ottelun pistekeskiarvon tulisi tällöin myös kasvaa. Tilastot kaudesta 2016-17 eteenpäin puhuvat tämän puolesta.
| Kausi | Pisteitä/ottelu |
| 2016–17 | 210,9 |
| 2017–18 | 212,2 |
| 2018–19 | 221,7 |
| 2019–20 | 222,9 |
| 2020–21 | 223,6 |
| 2021–22 | 220,2 |
Lähes kymmenen pisteen ottelukohtainen keskiarvo on yksinkertaisesti täysin poikkeuksellinen muutos ja kielii erittäin hyvin pelin nykykuvasta. Kuten mainittua, historia tuntee hurjia kaukoheittäjiä, joiden urat jäävät ansiostakin elämään lajin pariin. Lajin evoluutiosta ja heittäjien poikkeuksellisuudesta kertoo jotain se, että Golden State Warriorsin 2010-luvun puolivälin tienoilla aloittaman dynastian kärkinimi, ns. ”Splash Brothersin” toinen osapuoli saisi kivittää eli heittää ohi kaikki 500 seuraavaa kolmen pisteen heittoaan ja olisi silti kolmosten onnistumisprosenteissa kaikkien aikojen kärkinimi!
Kuka voittaa mestaruuden NBA:ssa?
Urheilumedia ja vedonlyöjät ovat saaneet pohtia päänsä puhki kysymystä siitä, mikä joukkue voittaa NBA-mestaruuden. Kaudella 2022-23 ehdokkaita on pilvin pimein ja mikä mielenkiintoisinta, myös joukkueiden vahvuuksissa on merkittäviä eroja. Onkin täysin makuasia, minkä joukkueen rankkaa kärkeen ja lajin luonteeseen kuuluu, että isojen voimahyökkääjien pelatessa parhaalla tasollaan heidän pysäyttämisensä sääntöjen puitteissa on likimain mahdoton tehtävä.Napataan kiinni katsaus sarjan kuumimpiin kandidaatteihin ja heidän vahvuuksiinsa.
Itäinen konferenssi:
- Memphis Grizzlies ei ole mediaseksikkäin eikä nimivahvin, mutta sen kantavat pelaajat ovat näyttäneet merkkejä valmiudesta viedä joukkue pitkälle. On luonnollisesti täysi arvoitus, kuinka ehjänä paketti kestää paineen kasvaessa, mutta läntisessä konferenssissa pelaava Grizzlies on nimenomaan joukkue. Mikäli ryhmän itseluottamus on lähimainkaan odotetulla tasolla pudotuspelien ratkaisuhetkillä, ei joukkuetta halua vastaansa kukaan.
- Golden State Warriors on ryhmä, jonka odotettiin jo ratsastavan auringonlaskuun ja dynastian olevan päättymässä viihdyttävää koripalloa pelaamalla. Joukkue oli kuitenkin eri mieltä ja nosti pokaalia ilmaan kesällä 2022. Joukkueen avainmiehet eivät ole pääosin enää eilisen teeren poikia, mutta niin kauan kun GSW tuo parketille pudotuspeleihin terveen ryhmän, ihan mikä tahansa on mahdollista.
- Boston Celtics on huolella rakennettu organisaatio, jossa on nuorista pelaajista tähdiksi kasvaneita vastuunkantajia ja viime kaudella joukkue eteni jo NBA-finaaleihin saakka. Celticsin voi sanoa olevan jo yksinomaan näillä perusteilla potentiaalinen mestarikandidaatti. Joukkue on laaja ja nimenomaan joukkue, joten syvyys riittää pelaamaan pitkiäkin sarjoja. Jos kysymysmerkkejä haluaa hakea, löytyykö joukkueesta pysäyttäjiä kun päävastustajien suurimmat monsterit pääsevät irti?
- Denver Nuggets. Kun monstereista puhutaan, kysymys kääntyy vääjäämättä siihen pysäyttääkö joku kahden edelliskauden serbialaisen MVP:n korin alla? Tähän asti Nuggets ei ole saanut vielä viimeistä vaihdetta silmään, mutta menestys ei ole enää kaukana ja huuma joukkueen ympärillä on kova. Läntisessä konferenssissa sarjat tulevat olemaan kuluttavia ja pelkästään korin alle ei voi nojata. Erittäin kiintoisa seurattava.
- Samalla linjalla jatkettaessa voidaan kysyä, että kuka pysäyttää idän puolella Milwaukee Bucksin, mikäli sen supertähti yltyy toissakauden mestaruusvireeseen? Celticsin ryhmä on syvempi ja 76ersin kovin tähti saattaa olla vieläkin kovempi, mutta Bucks on jo näyttänyt kertaalleen että se kykenee ottamaan viimeisen askelman.
- Viimeisenä listalla, jota voisi jatkaa pitkään, on viihdetuote nimeltä Brooklyn Nets. Juuri kun luullaan, että draama joukkueen sisällä ja ympärillä olisi vähenemään päin, se leimahtaa jälleen liekkeihin. Kukaan ei voi silti kiistää joukkueen tasoa, sillä katto on todella korkealla ja parhaassa vireessään Nets lienee yhä sarjan paras joukkue. Sillä on myös yksilöitä, jotka kykenevät ottamaan minkä tahansa ottelun komentoonsa. On kokonaan eri kysymys, riittääkö joukkueen koheesio viemään sen aina mestaruuteen saakka.
Kenestä tulee MVP?
NBA:n arvokkaimman pelaajan titteli on joka vuosi kunnia-asia ja mahdollisuuksia on jälleen useita. Ilahduttavaa sarjan tulevaisuuden ja näkyvyyden kannalta on se, että ehdokkaista useat ovat paitsi nuoria, myös eri puolilta maailmaa tulevia! Jo mainittu Serbian tähtipelaaja on suurin suosikki tälläkin kaudella terveenä pysyessään, mutta Slovenian, Ranskan, Kreikan sekä luonnollisesti USA:n huiput haastavat toden teolla. NBA on tätä nykyä hyvinkin globaali sarja, tunteehan lähihistoria myös mm. sekä kiinalaisia että argentiinalaisia tähtiä.Nimet ovat vaihtuneet NBA:n kärkipäässä viime aikoina tiheään tahtiin ja sukupolvenvaihdos piristää koko sarjaa merkittävästi. Mikäli Serbian ässä voittaa kolmannen MVP-tittelin peräjälkeen, hänestä tulee vasta neljäs kyseisen suorituksen tehnyt pelaaja koko sarjan historiassa! Kaksi kolmesta esimerkistä tulee 1960-luvulta ja yksi 1980-luvulta, joten tässä yhteydessä puhuttaisiin todella historiallisesta teosta.
Kuinka NBA:n mestari ratkaistaan?
Liiga ja sen joukkueiden omistajat halusivat uudistaa pudotuspelisysteemiä kaudelle 2020-21. Play-In -formaatti antaa mahdollisuuden entistä useammalle ryhmälle ja vähentää merkityksettömien runkosarjaotteluiden määrää. Molemmista 16 joukkueen konferensseista pudotuspelipaikkaa pääsee yrittämään entisten kahdeksan sijaan peräti 10 joukkuetta! Sijoille 7-10 sijoittuneet joukkueet pelaavat runkosarjan päätteeksi miniturnauksen. Noilta sijoilta valikoituvat molempien konferenssien puolelta turnauksen päätteeksi sijoille 7 ja 8 sijoitettavat ryhmät.Tämän jälkeen varsinaiset pudotuspelit käydään tutulla järjestelmällä. Kausi 2021–22 oli ensimmäinen kyseistä aikataulua noudattanut sitten kevään 2018. Ennakkoasetelmien valossa olisi yllätys, mikäli jokin joukkue dominoisi sarjaa läpi pudotuspelien, mutta sarjan tasaisuus ja yllätyksellisyys antavat erinomaiset eväät myös todellisille jysäytyksille mikäli jokin ryhmä saa kaikki palaset kohdilleen!
NBA-vedonlyönti ja kertoimet
Kausi NBA:ssa on todella pitkä ja joukkueet käyvät läpi suuriakin ailahteluja ottelusta toiseen, lähes joukkueen syvyydestä riippumatta. Kauden aikana alkaa kuitenkin muotoutua mielikuva siitä, millaisella lähestymistavalla kukin joukkue pyrkii voittamaan otteluitaan. Osviittaa vetoihin voi hakea paitsi viime aikojen tuloksista, myös pidemmän aikavälin indikaattoreista tehtyjen sekä annettujen pisteiden suhteen. Tulokset ratkaisevat, mutta ne eivät välttämättä ole tärkein seurattava asia NBA-sarjan vedonlyöntipäätöksiä tehtäessä! Pitkä kausi vaatii veronsa, sillä tähtipelaajat ovat kentällä suuren osan ajasta ja kantavat paljon vastuuta.Tasoitusvedoissa nähdään tätä nykyä kokonaispistemäärien kasvettua suuria, lähes kymmenen pisteen tai jopa sen yli meneviä tasoituksia. Tuolloin kyseeseen tulee myös joukkueiden kokonaisrasitus ennen ottelua sekä tuleva otteluohjelma. Jos kyseessä ei ole kummankaan ns. päävastustaja ja tankki on joko tyhjänä tiukan matsin jälkeen tai oma päävastustaja on vasta tulossa vastaan, pelin henki muuttuu merkittävästi. Kentälle laitetaan peliaikaa tarvitsevat ja päävalmentajan tarkkailussa potentiaalisen kehityksen kannalta olevat pelaajat. Tämä luo uusia muuttujia myös vedonlyöjälle ja mikäli mahdollista, vaikkapa pelaajien kokonaispistemääriä läpi joukkueiden on helppoa ja hyödyllistä syynätä päästäkseen kiinni joukkueiden laajuuteen tuolla sektorilla.
Ennen ottelua tapahtuvassa vedonlyönnissä erittäin suosittuja ovat myös kokonaispistemäärät eli totalit. Niiden rajat vaihtelevat eri otteluiden välillä kymmeniä pisteitä joukkueiden vahvuuksien mukaan, mutta huomaat pian aloitettuasi seurannan, mitkä tekijät vaikuttavat pisteiden kehitykseen. Vedonlyönti Nordicbetillä antaa erinomaisen valikoiman kilpailukykyisillä kertoimilla myös tähän valikoimaan. Pistemäärien kehitys on ollut nopeaa, mutta vastaavasti myös laskennallinen reaktio näyttäytyy vedonlyöjän silmään hurjana totalien huidellessa välillä yli 240 pisteen. Nopeakin katsaus aiempiin tapahtumiin auttaa pääsemään kiinni otteluiden tapahtumiin! Viime kausilla vaikkapa Cleveland Cavaliers on pyrkinyt voittamaan otteluita tiiviin joukkuepuolustuksen kautta, kun taas Sacramento Kingsin kaltaiset ryhmät painavat kaasu pohjassa otteluiden alusta loppuun saakka.
NBA:n livevedot
Livevedonlyönti on tätä nykyä erinomainen pelimuoto NBA-matseihin. On totta, että suuri osa otteluista pelataan Euroopan osalta yöaikaan, jolloin vedonlyöjän sormi voi olla vanhalla mantereella livenäppäimen sijaan peitolla lepäämässä. Otteluita pelataan kuitenkin varsinkin viikonloppuisin sekä USA:n juhlapyhinä paikalliseen päiväaikaan, jolloin seuranta helpottuu. Pääset todistamaan varsin nopeasti sitä, kuinka nopeasti dynamiikka kentällä vaihtelee ja mitkä ovat ne asiat, jotka muuttavat pelin kulkua.Koripallolle ovat hyvin tyypillisiä ”runit”, joiden aikana toinen joukkueista takoo pisteitä ilman että toinen joukkue onnistuu juurikaan vastaamaan tilanteeseen. Tuolloin edessä on usein aikalisä ja vaihtoja. Tuossa kohdassa vedonlyöjä voi tarkastaa ottelun lukemat, arvioida mikä on kummankin motivaatio ja ottaa kantaa sen puolesta, löytyykö altavastaajalta penkiltä selkeitä apuja kaventamaan kokonaistilannetta vai liukuuko peliä johtava ryhmä taivaanrantaan.
Livevedoissa kannattaa ottaa huomioon myös joukkueiden keskinäiset asetelmat. Samassa divisioonassa pelaavat joukkueet tai toisiaan lähellä olevat ryhmät tekevät taatusti kaikkensa, jotta ottelu pysyisi mahdollisimman tasaisena mahdollisimman pitkään. Tähtipelaajat pysyvät yleensä ottaen kentällä pitkään, mikäli ottelu säilyy lähimainkaan tasaisena ja mahdollisuudet ns. yhden pallonhallinnan eli korkeintaan kolmen pisteen eroon ja sitä kautta aukeavaan mahdolliseen yksilösuoritukseen kasvavat. Kun pudotuspelipaikkoja ja konferenssien kärkisijoja ratkotaan huipputasaisessa sarjassa, juuri näiden otteluiden kääntäminen on tärkeää sekä sijoituksen että itseluottamuksen kannalta!
Nordicbet on NBA-vetojen koti
Olipa pelimuotosi, koripallohistoriasi tai näkemyksesi sarjan voimasuhteista mikä tahansa, Nordicbet tarjoaa ulottuvillesi helposti kaiken mitä valintoihisi tarvitset. Mestaruuskertoimet, ottelukohtaiset kertoimet, pelaajien tekemien pisteiden kertoimet, livevedot, valikoimasta löytyy kaikki olennainen. Kausi on pitkä ja kiivas, ottelut erittäin värikkäitä ja kansainvälisiä ja tätä nykyä löydät myös helposti haluamasi koosteet otteluiden tapahtumista.NBA on vaiheessa, jossa 2010-luvulla kultaa vuolleet konkarit ovat vetäytymässä taka-alalle ja on uusien sankareiden, rivalryjen, viime hetkien maagisten korien ja huippujännittävien ratkaisuhetkien aika. Elämme hetkiä, jolloin koripallon viihdearvo on kokonaisuutta ajatellen NBA:n osalta todella korkealla eikä suunta ole ainakaan alaspäin. Juuri nyt on oikea aika hypätä penkiltä ylös ja taltuttaa peliväline saapumalla Nordicbetille. Laatuviihdettä jokaiseen makuun matalalla kynnyksellä aina siihen asti, kunnes mestaruuspokaali nousee ilmaan kesäkuussa. Tervetuloa mukaan NBA-vedonlyöjän kotikentälle!