NordicBet
Sportsbook Sitemap
Kirjaudu sisäänLuo tili
VEDONLYÖNTILIVEVETOKASINOLIVEKASINOJACKPOT-PELITHEVOSURHEILUPOKERIVIRTUAL SPORTSPROMOTMAKSUTAVAT

Koripallovedonlyönti parhailla kertoimilla Nordicbetiltä

Koripallokevät on huikeaa aikaa. Laji on sama, mutta pelitapa täysin eri ja vaikka lopulta pelataan samasta asiasta, sekä peliä että voittamista lähestytään eri tavoin. Siinä missä Euroopassa painitaan voitosta loppuun saakka, NBA tasoittaa myös korkeimpia pistejuhlia kun panokset kovenevat. Toisaalta taas mukaan astuu suosittu USA:n yliopistokoripallon loppuhuipennus eli March Madness, jonka ”bracketin” saaminen oikein on tunnetusti viittä vaille mahdoton tehtävä. Silti sitä on tehty myös suorana lähetyksenä Valkoisesta talosta presidentin veikkaamana!

NBA:ssa on nähty kasa herkullisia siirtoja ja asetelmat ovat nyt kuumat kuin kiuas lauantai-iltana. Usea liigan supertähdistä sai rinnalleen toisen potentiaalisen ratkaisupalasen ja harvinaisen moni joukkue laittoi ns. all in -moodin päälle. Pudotuspeleistä voi odottaa näistä lähtökohdista liioittelematta erästä kaikkien aikojen parhaasta kokonaisuudesta, jonka voittaja nimi on nyt entistäkin enemmän auki.

Euroliigassa on nähty jättiläisten tasaista marssia ja vaikka tasaisesta rintamasta erottuukin muutama suosikkijoukkue, heti takana väijyy ryhmiä, joiden mestaruus ei olisi valtaisa yllätys missään mielessä. Pohjoismaissa asetelmat ovat niin ikään mehukkaat, vaikka pienemmissä sarjoissa selkeämpiä suosikkeja löytyisikin. Erot voivat kuitenkin pienentyä kauden lopussa merkittävästikin, sillä sarjojen kärki on ollut ilahduttavasti levenemään päin.

Kokonaisuutena koripallokauden päätös on aina upea, mutta miesten koripallon osalta se saa tällä kaudella todella mielenkiintoisia nyansseja. Niin sanottujen superjoukkueiden puuttuessa paletti on huomattavasti värikkäämpi ja käänteet voivat olla lopulta erittäinkin yllättäviä. Koripallon haltuun ottamiselle käsillä on täydellinen aika taustastasi huolimatta. Aloittamisen kynnys on pieni ja vaihtuvat, kilpailukykyiset kertoimet tekevät Nordicbetistä loistavan kotiparketin vedoillesi! Lähdetäänpä siis kierrokselle tutustumaan maailmanlaajuisesti kuumimpien sarjojen tai alueellisesti kiinnostavimpien liigojen asetelmiin kauden kääntyessä loppukaarteessa kohti loppusuoraa!

NBA:n mestaruuskertoimet

Normaalisti jopa hiljaiseksi luonnehdittavalla NBA-liigan siirtorajalla nähtiin tällä kertaa poikkeuksellisen suuria siirtoja. Usea All-Star -kaliiberin pelaaja vaihtoi maisemaa joukkueisiin, joissa heillä on realistinen mahdollisuus voittaa mestaruus. Näiden siirtojen seurauksena voi hyvinkin olla syntymässä todellisia rivalry-asetelmia pudotuspelien alkaessa. Varausvuorot vaihtoivat maisemaa hengästyttävällä tahdilla ja sekä niissä että treidien yhteydessä siirtyneissä pelaajissa oli oletusarvoa varsin runsaasti. Tiedämme siis NBA-vedonlyönnin olevan tänä keväänä vieläkin sähköisempi tapaus kuin vielä hetkeä aiemmin näytti.

Sarjan huippujoukkueista Brooklyn Nets lähti tekemään jälleenrakentamista, mutta muilta osin mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että nyt siirtyneiden huippujen ja sarjan nuorten starojen välillä on aitoa kipinöintiä. Kaikesta aistii, että syntymässä on uuden sukupolven versio supertähdistä, jotka eivät kaihda yhteenottoja ja haluavat aidosti olla se suurin kukko tunkiolla. Sarjalle tämä tekee pelkkää hyvää, eikä urheilujännäri tee missään muodossa väärin, mikäli ottaa NBA:n erityisen suurennuslasin alle tänä keväänä!

Mikäli siirtorajan jälkeisiä tilanteita haluaa spekuloida lyhyesti, voi sanoa Phoenix Sunsin tulleen jälleen mukaan Läntisen konferenssin ja koko NBA:n voittotaistoon. Suns löi tylysti merkit pöytään ja sanoo käytännössä, että tässä on meidän mestaruusikkunamme. Idän puolella jo valmiiksi vahva toissakauden mestari Milwaukee Bucks sai markkinoilta kokoonpanoonsa hyvää syvyyttä ja tulee olemaan ehdottomasti konferenssin kärkiväännössä vahvan Boston Celticsin ohessa.

Kaiken kaikkiaan NBA:n tilanne on tällä haavaa vahvasti se, että Lännessä nähdään heti alkukierroksilta alkaen todella henkilökohtaisia 1vs1 -kamppailuja ns. vanhaan malliin. Konferenssi on syvä, suu käy eikä väistyvien mestareiden kunnioitus ole välttämättä itsestään selvä asia. Kokonaan toinen asia onkin se, milloin jokin kyseisistä tähdistä ottaa oman ”And I took it personally” -moodinsa käyttöön ja laittaa suut suppuun. Mutta konferenssi palaa tänä keväänä sinisellä liekillä, se on varmaa.

Myöskään Idän pienimuotoinen uusjako ei tulisi yllätyksenä, tai pikemminkin se, jos Cleveland Cavaliersin kaltainen parrasvaloista poissa pysytellyt ryhmä kykenisi nousemaan kamppailuun aivan kärkiryhmiä vastaan. Joukkueesta ei löydy yksittäistä monsteria, joka kykenisi jyräämään kaikkien yli illasta toiseen, mutta toisaalta Cavsin oma joukkuepuolustus on erinomaista ja kyseessä on nimenomaan joukkue.
Celtics, Suns, Bucks, Nuggets, Clippers, Grizzlies, Warriors, Mavericks, Cavaliers. Voi veljet mikä pudotuspelikevät ja jo ensimmäiset kierrokset ovat totaalista popcorn-osastoa.

Kuka voittaa Euroliigan?

Euroliiga on tarjonnut koriksen ystäville viihdyttävää ja taktista koripalloa tehtaan takuulla tälläkin kaudella. Liigalle löytyy ehdottomasti omat ystävänsä muutenkin kuin paikallisuuden vuoksi, sillä sarjan pelitapa on hyvin tasapainoinen. Joukkueena puolustaminen läpi kauden on keskiössä ja pelien loppulukemat pysyvät kokonaispistemäärän osalta selvästi alle NBA:n vastaavan, vaikka mukaan otettaisiin eri peliaika.

Euroliigan matsit ovat usein tunnetasoltaan upeita tapahtumia, joiden draama ja kuumuus välittyy kentän pinnasta ja katsomosta erinomaisesti. Ei olekaan ihme, että sarjaan on mahtunut vuosien varrella todella ikimuistoisia lopetuksia satumaisten nousujen tai viime sekuntien haamuheittojen osalta. Euroliigaan jää todella vahvasti kiinni siihen upottuaan, eivätkä ne missään nimessä vie mitään pois toisiltaan muiden korissarjojen kanssa!

Nordicbetin vedonlyönti on se ovi, jonka avaaminen tuo eteen koko tarjonnan ja sinun tarvitsee enää luovia kohti omia valintojasi!

Vedonlyöntistrategiaa koripalloon

Koripallossa pätevät lähes liigasta riippumatta tietyt vedonlyönnin lainalaisuudet, joihin perehdymme seuraavaksi:
  • Huippujoukkue vierassuosikkina murskatappion jälkeen. Erityisesti NBA-liigan tiiviissä tahdissa, mutta myös globaalisti selkeään tappioon ja tätä seuraavaan otteluun reagoidaan voimakkaasti. Kysy itseltäsi, muuttuiko joukkuueen perustaso edellisestä ottelusta, onko se jopa latautuneempi seuraavaan ja mikä on motivaatiotaso?
  • Ole tarkkana runsaasti liikkuvien linjojen kanssa. Mikäli kertoimet muuttuvat ensin voimakkaasti yhteen suuntaan ja ilman suuria kokoonpanomuutoksia jälleen toiseen suuntaan, voi sanoa lähes varmasti, että kyseessä on ns. viisaan rahan vastaliike havaittua rajakertoimen ylitystä vastaan. Toisinsanoen: jännitysvedon lyöminen on totta kai aina varsin ok, mutta pelkällä omalla sydämellä pelaaminen vaikkapa oman suosikkijoukkueen osalta ei ole pidemmän päälle voittava stratagia.
  • Treenaa linjojen tekemistä. Vedonlyönnin harjoittelu voi kuulostaa kaukaa haetulta, mutta todellisuudessa hyödyt kyseisestä aivojumpasta valtavasti. Valikoi ensin vaikkapa kaksi ottelua, joista lähdet lyömään mielessäsi vetoa. Ennen kuin edes katsot kertoimia, katso matsien lähtöasetelmia ja mieti, mihin kohtaan vetäisit itse linjat. Sanotaan, että toinen otteluistasi on Utah Jazz – Chicago Bulls. Katsot sarjataulukkoa, kuntopuntaria, loukkaantuneita ja toteat, että mielestäsi Jazzin kuuluisi olla 3,5 pisteen suosikki tasoitusvedossa. Kun avaat Nordicbetin liittymän, huomaat tällä kertaa Jazzin olevan 5,5 pisteen suosikki. Tällöin sinun kannattaisi lyödä vetosi Bulls +5,5 puolesta. Tällä aivotreenillä pääset todellakin jo pitkälle.
Kuten näet, lajia voi pelata erittäin monella tavalla ja lähestyä sekä vedonlyönnin osalta että taktisesti hyvin erilaisista kulmista. Heitetään täkynä NBA-peleihin vaikka neljännesvedot tai, että kumpi joukkueista tekee ensin tietyn määrän pisteitä? Taivas ja mielikuvitus on rajana, kun laitat tossut parkkiin Nordicbetille ja mietit, mihin suuntaan lähdet kuvioitasi viemään. Mestaruusvetojen tuuppaaminen uuniin on tänä keväänä herkullista touhua, onpa liigavalintasi käytännössä mikä tahansa. Valikoima ei myöskään todellakaan rajoitu tähän. Ottelukohtaiset vedot perinteisistä kohteista, ottelusarjojen vedot, muuttuvat mestaruuskertoimet, joukkuekohtaiset totalit sekä kauden loppua kohti edettäessä uudet painokset yksilövedoista. Lista ei ole edes lähellä täyttä, mutta silti jo hämmästyttävän kattava.

Ota lajiin yksi kulma, yksi liiga, anna asian kasvaa omaa, luonnollista tahtiaan ja huomaat pian, kuinka poikkeuksellisessa kauden huipennuksessa olet mukana. Kamppailut joukkueiden ja pelaajien välillä, tunteet kentällä, kertoimet, huikeat matsit, mahtava vetovalikoima ja kaiken keskiössä sinä, silmä kovana ja sormi lämpimänä valmiina iskemään haluamasi vedot sisään, kun koet sellaisen löytäväsi. Onpa liigasi mikä tahansa ja lähestymiskulmasi mikä tahansa, olet erittäin tervetullut tutustumaan Nordicbetin asiantuntevaan ja laajaan valikoimaan kaikista koripallokohteista! Siispä sanoista tekoihin, kuuma kauden huipennus odottaa joten siirrytään seuraamaan, millaista silmäkarkkia meille vielä tarjoillaankaan ennen kuin viimeisetkin mestaruuslippikset on jaettu voittajien päätä koristamaan ja suurimmat pokaalit ovat ilmassa!
Näytä lisää
Trustly
UrheiluVedonlyöntiLivevetoLivestreamLivetuloksetPelisäännötJalkapallon MM-kisat
KasinoKasinoKolikkopelitJackpotitPöytäpelitPelisäännöt
LivekasinoLivekasinoBlackjackRulettiBaccaratPelisäännötLivekasinoturnaus
Suosituimmat lajitJääkiekkoJalkapalloTennisKoripallo
TietojaKumppanitTyöpaikat

© NordicBet 2026

Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta.
Pelaa vastuullisesti.
Säännöt ja ehdotPelisäännötEvästeetVastuullinen pelaaminenTietosuojalausumaAsiakastukiPelaatko liikaa?Maksuvaihtoehdot
Vastuullinen pelaaminen

Rahapelit voivat aiheuttaa riippuvuutta ja pelaamista voi olla vaikea lopettaa myös silloin, kun tiedät pelaamisen aiheuttavan ongelmia. Rahapelit eivät ole ratkaisu taloudellisiin ongelmiin – pelaa vain rahoilla, jotka sinulla on varaa hävitä! Seuraa nettipeleihin käyttämääsi aikaa ja rahaa, ja ryhdy tarvittaessa toimenpiteisiin. Pelaa vastuullisesti ja ota meihin yhteyttä tai käytä verkossa olevia työkaluja täällä, jos pelaamisesi mietityttää sinua.
Malta Gaming Authority

Tätä sivustoa hallinnoi BML Group Ltd, maltalainen yritys rekisteritunnuksella C-34836, jonka rekisteröity osoite on Betsson Experience Centre, Ta' Xbiex Seafront, Ta' Xbiex, XBX 1027, Malta. BML Group Ltd:n toimintaa lisensoi ja sääntelee Malta Gaming Authority lisenssillä MGA/CRP/108/2004, joka myönnettiin 1. elokuuta 2018. Malta Gaming Authority myönsi BML Group Ltd:lle alun perin lisenssin 30. maaliskuuta 2006.

EvästeasetuksetAsiakastukiTakaisin ylös
Apu