Valioliigan top-10 -pelaajat 2010-luvulla

Reading time9 min

Valioliigan vuosikymmen oli monella tapaa ikimuistoinen. Televisiorahojen ja varakkaiden omistajien myötä sarjan vetovoima on suurempi kuin koskaan, mikä tekee sarjasta kiistatta jos ei tasoikkainta, niin ainakin seuratuimman sarjan maailmanlaajuisesti. Valitsimme vuosikymmenen ikimuistoisimmat pelaajat. (Kuva: TT) 

10) Yaya Touré

Norsunluurannikon lahja Manchesterin taivaansinisille. (Kuva: TT) 

Vuonna 2010 Manchester Cityyn siirtynyt norsunluurannikkolainen kasvoi vuosikymmenen alkupuoliskolla keskikenttäpelaajaksi, jonka repertuaarista löytyi yksinkertaisesti kaikkea: pelikäsitys, työmoraali, kosketus palloon, voima, nopeus, voittajan mentaliteetti, laukaus, noista kaikki olivat sarjan ehdotonta kärkeä vuosien ajan.

Kesään 2018 päättynyt ura Cityssä piti sisällään 230 ottelua kaikissa kilpailuissa joissa Touré teki 59 maalia, kolme Valioliigan mestaruutta ja FA Cupin voiton. Neljästi peräjälkeen Afrikan vuoden jalkapalloilijaksi valittu Touré oli parhaimmillaan pelaaja, jonka kokonaisvaltaisuus jyräsi alleen kokonaisia vastustajan keskikenttiä ja jonka pelkkä läsnäolo tasapainotti Cityn tekemistä erittäin paljon.

9) Robin van Persie

Van Persien nimi alkaa painua 2020-luvun saapuessa hiljalleen taka-alalle, joten on syytä muistuttaa itseään siitä minkä tason pelaajasta vielä 2010-luvullakin puhuttiin. Hollantilaisen ura Valioliigassa ulottui vuosikymmenen vaihteen molemmille puolille, mutta jälki oli kuudella 2010-luvulle ulottuneella kaudella tuhoisaa.

154 ottelua, 98 maalia ja 30 maalisyöttöä, valinta Valioliigan Vuoden pelaajaksi kaudella 2011-12, Kultainen kenkä Arsenalin riveissä samaisella kaudella sekä Manchester Unitedin riveissä seuraavalla, liigamestaruuteen päättyneellä kaudella. Vaikka van Persien vasen jalka on kenties tuhoisin 2010-luvun Valioliigassa nähty, huippukunnossa ollessaan mies oli todella monipuolinen hyökkäyspään pelaaja joka oli boksin läheisyyteen päästessään aina välitön maalintekouhka.

8) David de Gea

DDG on kiistatta yksi Valioliigan kaikkien aikojen parhaista maalivahdeista. (Kuva: TT) 

Jo kesästä 2011 asti Manchester Unitedin riveissä vaikuttanut David de Gea ei ole edelleenkään kuin 29 vuotta vanha, mutta Valioliigauran varrelle on mahtunut jo mittava määrä värikkäitä vaiheita. Atlético Madridista siirtyneelle nuorukaiselle sopeutuminen elämään Englannissa sekä Manchester Unitedin ykkösmaalivahdin paineisiin vei oman aikansa, mutta jo toisella kaudella de Gea ihastutti paitsi refleksitorjunnoillaan, myös kyvyllään pelata palloa jaloillaan niin peliä avatessaan kuin torjuessaankin.

Futsal-tausta on näkynyt de Gean pelaamisessa vahvana läpi vuosikymmenen. Modernin huippumaalivahdin ominaisuudet omaavan espanjalaisen torjuntatekniikat eivät ole aina perinteisimmästä päästä, mutta pallo pysähtyy ja jalalla pelaaminen yhdistettynä nopeuteen ovat mahdollistaneet pelaamisen korkealla puolustuslinjalla.

Mestaruuskauden 2012-13 jälkeen Manchester United on elänyt jatkuvassa käymistilassa, jossa huippupelaajia on tullut ja mennyt, mutta uusia menestyskausia ei ole syntynyt. Tästä huolimatta de Gea on pitänyt tasonsa ja ollut se kivijalka, joka on pitänyt usein varsin keskinkertaisesti pelanneen puolustuksen siedettävällä tasolla. Viisi kertaa 2010-luvulla Valioliigan Vuoden joukkueeseen äänestetyn de Gean paikka on vuosikymmenen kärkipelaajien joukossa.

7) Eden Hazard

Vuonna 2012 Lillestä Chelsean riveihin 32 miljoonan punnan siirtosummalla saapunut Hazard otti nopeasti paikkansa eräänä seuran runkopelaajista. Pelikäsityksellään fanit hurmannut belgialainen oli tähti viimeistään kaudella 2013-14, jolloin Hazard sekä voitti Valioliigan Vuoden nuoren pelaajan palkinnon sekä sijoittui toiseksi Vuoden pelaaja – äänestyksessä.

Chelsean voittaessa Valioliigan kausilla 2014-15 sekä 2016-17 Hazard oli sekä joukkueen että koko liigan kärkinimiä. Vuoden pelaajan palkinto ojennettiin Hazardille keväällä 2015 ja valinta Valioliigan Kauden joukkueeseen kauden 2016-17 päätteeksi oli 1 vastaan 1 – tilanteissa parhaimmillaan pitelemättömälle miehelle neljäs ensimmäisten viiden Chelsea-kauden aikana.

Hazard siirtyi Real Madridiin kesällä 2019, mutta Valioliigavuosikymmenen tärkeimpien pelaajien joukosta belgialaista on vaikea syrjäyttää.

6) Wayne Rooney

Vaikka Rooneyn tähti syttyi jo ennen 2010-lukua, mainetekoja on ehtinyt kertyä myös kyseisellä vuosikymmenellä. Vuosikymmen käynnistyi Vuoden pelaaja – valinnalla 2010 ja kaksi viidestä Everton-kasvatin voittamasta liigamestaruudesta on niin ikään kirjattu 2010-luvulla.

Valioliigan kaikkien aikojen maalintekijätilaston sijalla 2 olevan Rooneyn meriittilistalle osui myös Valioliigahistorian komein maali – äänestyksen voitto sarjan täyttäessä 20 vuotta. Kyseinen osuma oli Manchester Cityä vastaan pelatun kamppailun voittomaali ja syntyi upealla saksipotkulla takakulmaan.

Vaikka rooli Manchester Unitedissa pieneni vuosikymmenen loppua kohti ja visiitti Evertoniin kesti vain kauden verran ennen siirtymistä MLS-liigaan, ovat Unitedin ja Englannin maajoukkueen kaikkien aikojen maalintekijän näytöt myös 2010-luvulta niin vakuuttavat että paikka liigan tähtipelaajien joukossa on tässäkin listassa ansaittu.

5) N’Golo Kanté

Puhuttaessa Valioliigan 2010-luvun parhaista hankinnoista, nousee N’Golo Kantén nimi väistämättä esiin. 5,6 miljoonalla punnalla Caenista Leicesteriin siirtynyt ranskalainen löi itsensä läpi Silly seasonilla, kun Leicester voitti Valioliigan ja Kanté kirjautti itselleen kauden suurimman määrän niin taklauksia kuin syötönkatkojakin.

Mestaruuskauden jälkeen Chelsea iski kiinni kultakimpaleeseen ja lunasti malilaisia sukujuuria omaavan Kantén itselleen 32 miljoonan punnan siirtosummalla. Otteet jatkuivat huikeina myös Lontoossa, kun keskikenttämies vaikutti olevan edelleen joka paikassa ja peliesitykset poikivat jatkuvaa suitsutusta ympäri liigan. Kantésta tuli Eric Cantonan jälkeen ensimmäinen pelaaja, joka on voittanut mestaruuden peräkkäisillä kausilla eri joukkueissa ja keväällä 2017 Kanté äänestettiin Vuoden pelaajaksi niin kanssapelaajien kuin toimittajienkin toimesta.

4) Jamie Vardy

Leicesterin Jamie Vardy oli mestaruuskevään 2016 takuumiehiä ja dominoi maalintekijätilastoa vuosikymmenen viimeisellä kaudella. (Kuva: TT) 

Vuonna 2012 Jamie Vardy pelasi vielä jalkapalloa liigan ulkopuolisessa Fleetwood Townissa. Tuolloin vielä Championshipissä pelannut Leicester antoi kuitenkin Vardylle mahdollisuuden kirkkaampien valojen alla maksaessaan räjähtävästä hyökkääjästä miljoona puntaa.

Kausi 2013-14 toi tullessaan nousun Valioliigaan, jossa Vardy osui avauskaudellaan viidesti Kettujen taistellessa itselleen sarjapaikan jo todella vaikealta näyttäneestä tilanteesta. Seuraavalla kaudella ruoriin astui Claudio Ranieri ja tuhkimotarina oli valmis alkamaan. 24 liigamaalia sisällään pitänyt kausi päättyi mestaruusjuhliin ja Vardy party oli sanapari kaikkien huulilla.

Kausi 2016-17 oli Arsenal-siirtohuhujen ja mestaruusryhmän hajoamisen vuoksi Vardyllekin edelliskautta vaisumpi, vaikka 13 liigamaalia syntyikin. Vardyn tarinasta tekee erityisen myös se, että nuorempana varsin epäsäännöllistä elämää viettänyt peluri oli jo Leicesteriin siirtyessään 25-vuotias ja tästä huolimatta nopeudestaan vahvasti riippuvainen pelimies on vain jatkanut kehittymistään kypsemmällä iällä.

Vardyn tilastoihin on kirjattu edelliskausien aikana 20 ja 18 maalia, mutta Valioliigakausi 2019-20 on käynnistynyt vieläkin upeammin, sillä maajoukkueuransa 2018 lopettanut kärkimies takoi ennen joulutaukoa 18 liigaottelussa peräti 17 maalia. Tuolla lukemalla Vardy johtaa Valioliigan maalitilastoa ylivoimaisesti ja nykyisellään 32-vuotiaan miehen nopeus ja kyky lukea puolustuksen linjan liikkeitä on edelleen täysin eliittitasoa.

Hurjalla työmoraalilla varustettu suoraviivainen Vardy on ehkäpä 2010-luvun jalkapalloromanttisin tarina ja omalla esimerkillään mies pakottaa myös kanssapelaajansa antamaan kaikkensa ottelusta toiseen. Kun tähän yhdistetään kliininen viimeistely myös täydestä vauhdista, kyky nähdä kanssapelaajat ympärillä sekä erinomaiset rangaistuspotkut, Jamie Vardyn kuuluu olla tällä listalla.

3) Vincent Kompany

Kompanyn merkitys Manchester Cityn dynastian rakentamisessa on ollut valtava. Riippumatta siitä, kuinka paljon City on pumpannut rahaa toimintaansa, sen toiminnan ytimessä oli yli vuosikymmenen ajan johtaja joka piti huolen pukukopin pysymisestä kurissa ja nuhteessa.

Rauhallinen, älykäs ja sivistynyt Kompany on ollut keskeisessä roolissa koko seuraorganisaation kehittämisessä ja pelikentällä topparin merkitys on ollut niin ikään todella suuri. Eräs Valioliigahistorian tyylikkäimmistä toppareista, jonka uraa alkoivat häiritä loukkaantumiset yhä enemmissä määrin vuosikymmenen loppua kohti, mutta jonka suuruus tulee jäämään sarjan ystävien mieliin.

Ura Cityssä sai kirsikkansa kakun päälle kun Kompanyn upea kaukolaukaus käytännössä varmisti Cityn liigamestaruuden keväällä 2019. Sittemmin kasvattajaseuraansa Anderlechtiin siirtyneen Vincent Kompanyn nimi ei tule häviämään Manchesterin sinisen puolen mielistä ja miehen paikka tämän listan kärkipäässä on selvää pässinlihaa.

2) David Silva

Saako David Silvaa vieläkään riittävästi arvostusta? (Kuva: TT) 

On täysin mahdollista, että David Silva on Valioliigavuosikymmenen aliarvostetuin pelaaja. Valenciasta kesällä 2010 siirtynyt mies on toki pyörinyt jo vuosikymmenen otsikoissa ja ollut esillä ratkaisuhetkillä niin seura- kuin maajoukkuekilpailuissakin voittaessaan 2010-luvulla Valioliigan neljä kertaa sekä MM- ja EM-turnauksen Espanjan riveissä. Tästäkin huolimatta silkkisen pehmeän kosketuksen ja huikean pelikäsityksen omaava hyökkäävä keskikenttäpelaaja jää usein taustalle parhaita pelaajia nimettäessä.

David Silva kuuluu taatusti vuosikymmenen taitavimpiin Valioliigapelaajiin ja kyky hyödyntää tuota taitoa tekemällä oikeita ratkaisuja ratkaisevan kymmenyksen vastustajaa nopeammin on erottanut Silvan muista huippupelaajista vuosien varrella. Pallonhallintaan pyrkivä, usein pienissä tiloissa operoiva joukkue kuten City ei olisi voinut tehdä vuosikymmenen alussa paremmin sopivaa hankintaa rytmittämään peliään ja antamaan tilan auetessa ne ratkaisevat syötöt hyökkäyskolmanneksella.

Silvan arvon ovat ymmärtäneet kaikki vuosikymmenen aikana Cityä manageroineet huippunimet. Vuodesta toiseen panoksien ollessa korkeimmillaan joukkueen nimilistalta on voinut löytää David Silvan avauskokoonpanossa, hakemassa tilaa vastustajan puolustuslinjan edessä ja luomassa uhkaa niin syötölle kuin laukauksellekin. Parhaimmillaan 12 liigamaalia tehneen keskikenttämiehen vasurista irtoaa edelleen tarvittaessa sekä vaarallinen kaukolaukaus joko pelitilanteesta tai vapaapotkusta kuin myös täydellisesti ajoitettu syöttö suoraan juoksulinjalle.

1) Sergio Agüero

Valioliigan vuosikymmenen paras pelaaja on Sergio Aguero. (Kuva: TT) 

Valioliigan vuosikymmenen kärkimies #1 ja samalla tämän listauksen kärki. Kun Agüero on ollut vuodesta toiseen se pelaaja, jonka puoleen City kääntyy kun tärkeitä maaleja tarvitaan eikä argentiinalainen ole pettänyt roolissaan. 251 ottelussa syntyneet 173 maalia puhuvat omaa, lahjomatonta kieltään.

Agüeron älykkyys pelaajana on ollut myös ratkaiseva tekijä erilaisten pelitapojen omaksumisessa. Cityn talismaanilta onnistuu niin pudottautuminen alemmas tekemään peliä, kombinaatiot pienessä tilassa boksin reunalla kuin perinteinen kärkimiehen rooliin kuuluva maalivainu. Koko vuosikymmenen mittakaavassa sarjan luontaisin maalintekijä ja listan kärkisijan puolesta puhuu tason säilyminen aina vuosikymmenen alun ikimuistoisesta mestaruuden ratkaisemisesta vuosikymmenen loppuun saakka.

Sergio Agüero on osoittanut kykenevänsä viimeistelyyn kaikilla mahdollisilla tavoilla ja miehen meriitit ovat komeaa luettavaa: neljä Valioliigamestaruutta, Kultainen kenkä 2014-15 ja valinta Valioliigan vuoden joukkueeseen kausilla 2017-18 sekä 2018-19. Näistä syistä eräs aikakautemme vaarallisimmista hyökkääjistä on paikkansa listan kärjessä ansainnut.